Kilpaurheilijan prioriteetit ovat selkeät

Kilpaurheilijan prioriteetit ovat selkeät

Omasta tavoitteellisesta kilpaurheilu-urasta on aikaa jo tovi. Ei lasketa tarkemmin... Maajoukkueessa vietetyt viimeiset viisi vuotta tarkoittivat, että harjoittelimme kurinalaisesti päivittäin ja selkeät tavoitteet olivat asetettuina niin yksilövoimistelijana kuin joukkueena. Rytmiseen voimisteluun liittyi myös ulkonäköodotuksia, mikä vaati hillittyä ja tarkkaa elämänmenoa muutenkin. Oma urani päättyi aikoinaan juuri ennen abi-vuotta ja minulle harkat olivat aina tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä. Vasta lopettamispäätöksen jälkeen kasvoin aikuiseksi, kiinnostuin pojista ja tulevaisuuteni suunnasta.

Tyttäremme valitsivat molemmat aikoinaan lajikseen kilpauinnin. Polku alkoi esikoisen kohdalla sattuman kautta, kun joku piti silmiään auki oikeassa paikassa ja oivalsi kysyä 7-vuotiasta räpiköijää mukaan lajiin. Kuopus jatkoi isosiskon jalanjäljissä alakoulun läpi, minkä jälkeen vaihtoi lajikseen yleisurheilun harrasteryhmän – ei kilpailuja. Esikoinen sen sijaan on uinut tavoitteellisesti nyt nelisentoista vuotta ja tällä hetkellä hän ui kilpaa stipendiaattina Yhdysvalloissa, Virginia Techin yliopiston uintijoukkueessa. Tavoitteena on valmistua lisäksi biologisten systeemien insinööriksi.

Mitä tämä on vaatinut? Mitä jää käteen, kun kilpaura joskus loppuu?

Aamuharkat alkoivat alakoulussa eli kuudennelta luokalta lähtien tyttö on herännyt viiden aikaan, jotta altaaseen on päässyt hyppäämään kuudelta. Nyt harkkoja allastreeneineen ja oheisharjoitteineen on kahdesta kolmeen kertaan päivässä. Sunnuntaisin levätään. Lisäksi on hoidettava henkistä kanttia, huollettava kehoa sekä tietenkin suorittaa yliopisto-opinnot luentoineen ja tentteineen. Ja jotta tätä kaikkea jaksaa on syötävä jatkuvasti ja nukuttava vähintään yhden päiväunet. Sosiaaliset suhteet rajoittuvat auttamatta joukkuekavereihin ja etäyhteydenpitoon perheen ja ystävien kanssa.

Kun tyttäremme kilpaura joskus loppuu, niin kokemuksesta voin sanoa, että käteen jää enemmän kuin hän osaa edes ajatella. Elinikäiset ystävät ja merkitykselliset ihmissuhteet ovat parasta, mitä kuka tahansa voi itselleen toivoa. Auktoriteetin kunnioitus ja johtajuustaidot ovat opittavissa, jos asiantuntevia ja koulutettuja valmentajiaan ymmärtää kuunnella. Arjen rytmittäminen ja asioiden valmistuminen ajallaan ovat taitoja, joita kuka tahansa tarvitsee niin työssä kuin vapaalla. Kehoon jää myös urheilijan muisti, vaikka tavoitteellisuus liikkumisesta poistuukin.

Jokaisen naisen täytyy osata olla ylpeä urheilu-urastaan

Naisten roolista yhteiskunnassa, niin myös liikunnassa ja urheilussa puhutaan jatkuvasti enemmän, mikä on hyvä. Naisia tarvitaan entistä enemmän urheiluun liittyvistä toimintamalleista ja rahoituksesta päätettäessä eli johtaviin asemiin niin seuroissa kuin kattojärjestöissä. Tällä viikolla Virginia Techin yliopistossa vietettiin “I jump for her” - teemaviikkoa, jossa huomiota haluttiin kohdistaa erityisesti naisurheilijoiden mahdollisuuksiin yliopistourheilussa, kun suurimmat panostukset edelleen kohdistuvat miesten dominoimiin lajeihin. Tärkeää onkin, että kaikkialla, missä lapsia, nuoria tai aikuisia liikutetaan, keskustellaan myös tasa-arvoisista mahdollisuuksista sukupuolten välillä.

Tyttäreni on nyt elämänvaiheessa, jossa hän miettii jo tulevaisuuden urakehitystään työelämässä. Miltä näyttää nuoren naisen CV, jossa kesät ovat kuluneet harkoissa, leireillä ja kisoissa eikä kesätyökokemuksia ole vain ehtinyt syntymään. Kahden viikon loma on näet lomailtu totaalisesti. Olenkin rohkaissut häntä kääntämään tavoitteellisen kilpaurheilun mukanaan tuomat kokemukset vahvuuksiksi. Fiksu työnantaja kyllä tunnistaa jokaisen urheilijan tekemät uhraukset myös työkaluina, joista varmasti on hyötyä myös työelämässä. On vain itse oivallettava kaikki ne opit, jotka harkkareppuun ovat vuosien varrella kertyneet. Se vaatii aikaa, hoksaamista ja apuakin. Vanhempien ja aikuisten rooli onkin mielestäni auttaa nuoria ymmärtämään omat vahvuutensa. Ihan jokaisen nuoren – olivat he sitten urheilijoita tai eivät.

Milla Bruneau,

äiti ja arjen sparraaja

Kuva/Picture: Virginia Tech Swimming and Diving