BLOGI: Yhdyspinnat ratkaisevat: yhteistyö on elinvoiman ja hyvinvoinnin kovaa ydintä
Yhdyspinnat ratkaisevat: yhteistyö on elinvoiman ja hyvinvoinnin kovaa ydintä
Kuntien, hyvinvointialueiden ja muiden toimijoiden rajapinnoissa tapahtuu tällä hetkellä enemmän kuin koskaan, mutta osaammeko täysimääräisesti tunnistaa yhdyspintatyön arvon? Yhdyspinnat eivät nimittäin ole hallinnollinen kuriositeetti, vaan koko suomalaisen julkisen sektorin toimintakyvyn perusta: miten palvelut toimivat, miten yhteisöt voivat ja millä eväillä alueet pysyvät elinvoimaisina.
Lahdessa ja Päijät-Hämeessä tämä näkyy erityisen konkreettisesti. Lahti kasvaa ennakoitua nopeammin ja olemme olleet koko 2020-luvun muuttovoittokaupunki. Erityisen ilahduttavaa on, että muuttovoittoa syntyy kaikista ikä- ja väestöryhmistä: työikäisistä, opiskelijoista, lapsiperheistä ja myös eläkeläisistä. Kasvu ei kuitenkaan putkahda tyhjästä, vaan se syntyy yhteistyöstä: kaupungin, hyvinvointialueen, yritysten, oppilaitosten ja järjestöjen yhteisestä työstä. Se osaltaan on konkreettinen osoitus siitä, että yhdyspinnat toimivat, kun ne otetaan tosissaan.
LUT-yliopiston kasvu muuttaa Lahtea ja samalla haastaa vanhoja pelisääntöjä
Yksi merkittävä tekijä Lahden kehityksessä on LUT-yliopiston vahva laajentuminen Lahdessa. Kyse ei ole vain korkeakoulun kasvusta, vaan koko elinkeinorakenteen muutoksesta.
Uudet koulutusohjelmat, tutkimus ja yritysyhteistyö ovat synnyttäneet uudenlaista dynamiikkaa: startupeja, investointeja, teknologiahankkeita ja ennen kaikkea kasvavan opiskelijakaupungin identiteetin.
Tämän kehityksen ytimessä on kysymys, joka koskee laajasti koko Suomea: miten varmistamme, että Suomeen tai Lahteen tulevat opiskelijat myös jäävät?
Yhä suurempi osa lahtelaisista opiskelijoista on vieraskielisiä ja muuttaa kaupunkiin muualta Suomesta tai ulkomailta. Kuntien kasvu syntyykin lähes yksistään maahanmuuton kautta eli juuri niiden ihmisten kautta, joita kaupunkien talous, työmarkkinat ja palvelut tulevat tarvitsemaan. Perheelliset, koulutetut ja työikäiset tulijat ovat tulevaisuuden kaupunkilaisia, veronmaksajia ja tekijöitä koko seudulle, mutta kiinnittyminen uuteen kotikaupunkiin ei tapahdu itsestään.
Yhdyspintatyön todellinen testi: ihminen ei saa pudota väliin
Opiskelijoiden, kansainvälisten osaajien ja uusien asukkaiden kotoutuminen, työllistyminen ja juurtuminen koskettaa jokaista sektoria: kaupungin palveluja, hyvinvointialuetta, oppilaitoksia, työllisyyspalveluja, yrityskenttää ja järjestöjä.
Juuri tämä on yhdyspintatyön kovaa ydintä. Rakennamme kokonaisuutta, jossa ihminen löytää paikkansa, saa oikea-aikaista tukea ja pysyy mukana ilman että palvelut, organisaatiot tai rajat tiputtavat hänet kyydistä.
HYTE-johtaminen näkyväksi
Asukkaiden arjen sujuvuudessa korostuu HYTE-johtaminen. Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen ei ole yhden organisaation tulosvastuu, vaan yhteinen vaikuttamistehtävä. Sen onnistuminen näkyy työkyvyssä, kustannuksissa, perheiden arjessa, opiskeluiden läpäisyssä ja alueen elinvoimassa.
Lahdessa ja Päijät-Hämeessä HYTEä on kehitetty monialaisesti esimerkiksi liikuntapalveluissa, joissa kaupungin, hyvinvointialueen, työterveyden, koulujen ja järjestöjen osaaminen on koottu yhteen. Tavoitteena on rakentaa liikuntaneuvonnan palvelupolku, jossa ihminen saa tukea ajoissa, sujuvasti ja ilman turhaa pompottelua ja jossa palvelut eivät kilpaile keskenään, vaan täydentävät toisiaan. Kun HYTE toimii, se toimii siksi, että rajapinnat toimivat.
Kasvukaupungilla ja sitä ympäröivällä seudulla ei ole varaa väliin putoamisiin, kielimuureihin tai byrokratiaan.
Yhteistyö ei ole pehmeä lisä – se on elinehto
Lahden tarina osoittaa, että kun yhdyspinnat otetaan tosissaan, ne muuttuvat kaupunkikehityksen voimavaraksi. Yhteistyö ei ole sivujuonne tai hallinnollinen hienous, vaan tapa johtaa kokonaisuutta, joka toimii.
Meillä on niin Suomessa kuin Lahdessa ja Päijät-Hämeessä paljon tehtävää, mutta myös valtavasti potentiaalia. Paras osa siitä realisoituu silloin, kun emme tee työtä siiloissa, vaan rakennamme yhteistä tilannekuvaa ja yhteisiä ratkaisuja.
Parhaat ideat syntyvät harvoin yksin – ja usein yllättävän kevyesti, kun ne tehdään yhdessä.
Milla Bruneau
Lahden kaupunginhallituksen I varapuheenjohtaja, elinvoima- ja hyvinvointilautakunnan puheenjohtaja
Päijät-Hämeen hyvinvointialueen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnan puheenjohtaja