Häpeästä huolimatta keskustelua on käytävä

Oulun ja Helsingin lapsiin kohdistuneet seksuaalirikokset ovat järkyttäneet meitä kaikkia. Tekojen törkeys on yleisesti tunnustettu ja vahva tahto on, että niin seksuaalirikoksiin yleisesti kuin ulkomaalaistaustaisten rikostentekijöiden maassaoloon ja kansalaisuuteen liittyviin lainsäädäntöihin on saatava muutoksia.

Kaiken järkytyksen keskellä olen kuntapäättäjänä joutunut miettimään tarkasti myös omaa rooliani asiassa. Olen tarttunut puhelimeen ja keskustellut asiantuntijoiden kanssa ratkaisuista yhteisiin ongelmiin. Haluan tietää, kuinka asia näyttäytyy omassa kaupungissamme.

Kävin faktoihin perustuvan keskustelun Hämeen poliisipäällikkö Ilkka Koskimäen kanssa ilmiön kokonaistilanteesta Lahdessa. Poliisi on mielestäni Hämeessä hyvin kartalla siitä, mitä Lahdessa tapahtuu. Hämeen poliisi priorisoi mahdolliset lapsiin kohdistuvat rikosepäilyt omassa toiminnassaan ja aina uhria kunnioittaen.

Mielestäni meidän on selkeästi lisättävä avointa keskustelua viranomaisten välillä ja kyettävä seuramaan heikkoja signaaleja siitä, mitä lasten ja nuorten elämässä tapahtuu. Mm. sosiaalityöntekijöiltä, koulun terveydenhoitajilta ja poliisilta vaaditaankin aivan uudenlaisia taitoja esim. sosiaalisen median aiheuttamien pelkotilojen tai ahdistuksen taklaamisessa. On osattava kysyä oikeat kysymykset. On madallettava kynnystä nolojen ja pelottavien asioiden ilmi tuomiselle häpeästä huolimatta.

Oululaisen kansanedustajan ja puolueeni varapuheenjohtaja Mari-Leena Talvitien kanssa pohdin, mitä Oulun tapauksista voidaan oppia? Oulussa on jo vuosien ajan panostettu siihen, että tieto siirtyy viranomaiselta toiselle tehokkaasti. Oulun mallista on syytä keskustella myös Lahdessa.

Olen vahvasti sitä mieltä, että paikallisyhteisön merkitystä ei pidä aliarvioida. Lain tällä hetkellä suomissa rajoissa voimme tehdä paljon. Vuoropuhelun merkitys on kaikkein tärkeintä, niin eri viranomaisten kuin meidän kaikkien välillä.

Entä mikä minun roolini äitinä on? Mikä meidän kaikkien aikuisten rooli on? Mitä tukea me aikuiset tarvitsemme, jotta keskusteluyhteys lapsiin ja nuoriin pysyisi auki.

Lapselle tai nuorelle riittää usein yksi turvallinen aikuinen, jolle vaikeasta asiasta voi puhua. Se ei välttämättä ole oma vanhempi, vaan voi olla myös opettaja, terveydenhoitaja, mummo tai kaverin isä tai äiti – kunhan juttukaveri löytyy. Haluan myös rohkaista nuoria puhumaan asioistaan.

Meidän aikuisten on toimittava vastuullisesti ja puututtava vaikeisiinkin asioihin. Ja jos tuntuu siltä, että omat voimat tai taidot eivät riitä, niin aikuistenkin on osattava ja uskallettava pyytää apua. Ei hävetä omaa tietämättömyyttämme. Puhutaan lasten ja nuorten asioista ensisijaisesti kotona, mutta myös päiväkodeissa, kouluissa, sosiaalistoimessa, seuroissa, kauppakeskuksissa, nuokuilla, kaduilla ja toki päättäjinä ja lainsäätäjinäkin.

Vastuu lasten turvallisuudesta on aina meillä aikuisilla.

Milla Bruneau

(Julkaistu lyhyempänä versiona Etelä-Suomen Sanomien mielipidepalstalla 19.1.2019)